PUUTARHA



PIONIT
Olen aina ihaillut pioneja, mutta innostuin niistä kunnolla 2014, jolloin perustimme pioneille oman alueen. Koska minä en jaksa sairauksieni vuoksi tehdä raskaita töitä, puolisoni hoitaa kaivuutyöt. Kuten me sanomme: minulle kuuluu gardening ja puolisolleni yard work. 
  Ensin kaivettiin 3 metriä pitkä ja 50 cm syvä kuoppa. Sen pohjalle laitettiin 20 cm hyvin palanutta hevosenlantaa. Sitten lisättiin vuoron perään lannoitettua multa ja savea. Kun lannoitus tehdään kunnolla, pioneja ei tarvitse lannoittaa 4-5 vuoteen.
  Pionit ovat "jatkuvakasvuisia", joten ne tulee istuttaa myöhään syksyllä, jolloin kasvu on hitainta. Osa pioneista kukkii jo seuraavana kesänä, mutta osa kasvattaa silloin vasta lehtiä. Vuosi vuodelta pioni kasvaa suuremmaksi ja kukkii entistä enemmän. 
  Aluksi hankin monista puutarhoista löytyviä kiinanpioneja, pioneja mm. Karl Rosenfield, Jadwika ja Kansas. Vähitellen olen alkanut hankkimaan hybridejä joista minulla on mm. Buckey belle ja Paula Fay. Tarhapioni-hybrideistä Alba Plena ja Rubra Plena ovat mielestäni ryhmän kauneimpia.  Niiden avatessa ensimmäiset kukkansa on ilo todeta onnistuneensa niiden hoidossa. 
  Ensimmäisinä vuosina pidin kerrotuista suurista kukista. Niistä kauneimpia olivat mielestäni kerrotut valkoiset ja yksinkertaiset tummanpunaiset pionit. Hieman jännitti ryhtyä kasvattamaan Itoh-hybridejä, mutta aivan hyvin minulla kasvaa mm. First Arrival ja Hillary. Kesällä 2019 hankin ensimmäisen puuvartisen pionin, joka pysyi hengissä yli talven, mutta kesällä se oli hädin tuskin hengissä. Nyt odotan, miten se tulee selviytymään kesään 2021.

En pystyisi ostamaan varsinkaan kalliimpia pioneja, mutta puutarhakavereiden kanssa teemme yhteistilauksia ulkomailta mm. Hollannista, Baltian maista ja Puolasta. 
 Pionien juurelle olen istuttanut ketoneilikkaa, laventelia ja harjaneilikkaa. Vaihteluksi olen sirotellut niiden juurelle myös silkkiunikonsiemeniä, koska silkkiunikot ovat herkkyydessään kauniita kookkaiden pionien kavereina.  

PUUTARHA

Muuttaessamme Pornaisiin 2010 puutarhassa oli suuret nurmialueet ja puita, joten pääsin tekemään puutarhaa täysin oman mieleni mukaan. Olen käyttänyt pääasiassa perennoja, jotka ovat lähes hoitovapaita.  

Alussa tein monta virhettä, mutta opin niistä paljon ja jatkoin kavien kimpussa . Kasvatan kaiken luonnonmukaisesti. En käytä puutarhassa "myrkkyjä" vaan käytän ainoastaan luonnonlannotteita. Kierrätän kaiken mahdollisen.

Yritän kuitenkin muistaa, että tärkeintä on istuminen kalliolla kahvista nauttien ja koiria silittäen. Sen parempaa rentoutumista en tiedä.

Kesällä 2020 oli todella rankkoja sateita. Löysin jostain ohjeen pionien kukkien suojelemiseksi rankkasateelta. Kukkaterttujen päälle vedetään muovipussit. Näyttihän se koomilliselta, kun varret kököttivät muutamia päivä muovipussit niskassa, mutta niinpä kukat olivat säilyneet ehjänä. Kovin pitkään pusseja ei kannata pitää kukkien päällä, koska kukat voivat alkaa homehtumaan tai mätänemään.  

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita