KÄSITYÖT
KÄSITYÖT
Kesäisen puutarhan vastineena talvisin kudon. Puolisoni mukaan minulla on
vakava neuloosi, koska valmiita tuoteita valmistuu tiheään tahtiin. Valmiita tuotteita
lahjoitan mm. eri rescueyhdistysten huutokauppoihin yhdistysten toiminnan
tukemiseksi.
Ehdotin järjestäväni SDPn kunnallisjärjestön tukemana
osallistujilleen ilmaisen kutomiskurssin. Kurssille ilmoittautui 3 kertaa
odotettua enemmän eli osa jäi odottamaan seuraavaa kurssia. Seuraavaa kurssi en voinut järjestää, koska korona. Kurssilaisista osa
oli kiinnostunut oppimaan sukan kantapään kutomisen ja osa piti siitä, että
kunnassa löytyi ilmainen harrastus.
Rakastan myös virkkaamista. Sormet eivät taivu enää pitsinvirkkaamiseen kuten nuorena, mutta käsieni kautta on syntynyt muutama päiväpeite, villatakki ja pienempiä tuotteita.
Kankaasta en osaa tehdä oikeastan mitään, Aikoinaan hermostuin, kun en heti oppinut käyttämään ompelukonetta ja siihen se sitten jäi
KUTOMALLA
EROON NETTIRIIPPUVUUDESTA
IIT-ammattilaisen on vaikea päästä irti
nettiriippuvaisuudesta. Netissä roikkumiseni alkoi viemään elämästä liikaa aikaa,
joten aloin pohtimaan, mitä muuta voisin tehdä. Tein nuorena paljon käsitöitä,
mutta ruuhkavuosien aikana se jäi pois.
Riemastuin täysin, koska muutaman vuosikymmenen aika puikot olivat muuttuneet
painavista metallisista kevyisiin puu- ja bambupuikkoihin. Ostin puikot ja lankoja. Aluksi tuotteet
eivät olleet ihmeellisempiä, mutta kudoin sitkeästi kunnes kudontajälki oli siistiä.
Aluksi uskaltauduin antamaan ystävilleni sukkia ja muita neuleita lahjoiksi. Seuraavaksi
lahjoitin niitä rescueyhdistysten tukihuutokauppoihin. Valmista alkoi syntymään
niin paljon, että luovutin entistä enemmän tuotteitani hyväntekeväisyysyhdistyksille
ja espanjalaisille koiratarhoille
Huomasin jo alkuvaiheessa, että kutominen rentoutti eikä pystynyt roikkumaan netissä. Tuotteiden luovuttaminen hyväntekeväisyyteen antoi hyviä fiiliksiä. Vähitellen huomasin kuinka rentouttavaa kutominen oli. Kesällä puuhastelin paljon puutarhassa, mutta talvet olivat olleet siihen asti pitkiä ja ahdistavia, koska piti olla niin paljon sisällä. Siihen asti talvet olivat olleet pitkiä ja ahdistavia, kun ei ollut oikein mitään tekemistä. Kutoessa lankojen upeat värit toivat minulle auringonpaisteen ja kukkakedot